perjantai 23. lokakuuta 2015

Taustatietoa minusta

Olen ompelusta, sisustuksesta ja kaikenlaisesta askartelusta kiinnostunut perheenäiti. Minulla on ompelualan koulutus ja olen työskennellytkin 20-vuotta vauvanvaatetehtaassa suunnittelijana ja mallimestarina. Lapseni on lukioikäinen, joten minulla on aikaa kokeilla bloggailua. Toivottavasti sivuiltani löytyy ideoita ja vinkkejä muillekin. Nyt olen pitkästä aikaa innostunut ompelemaan itselle, perheelle ja lahjaksi. Tulen lisäilemään kuvia tekeleistäni sitä mukaa kun uusia valmistuu. 




 


Vähän uutta jouluilmettä olkkariin ja keittiöön. 
Tänä vuonna en viitsinyt tehdä uusia jouluverhoja, vaan tein marimekon puisto-osasto kankaasta kapan ja uusia sisutustyynyjä. Kankaassa on kivasti mukana ripaus punaista, jolla saa jouluista tuntua.


Joulu 2016 olkkarin sisustus!


Makuuhuoneen romanttinen sisustus.